Messun alussa monesti nähdään ristikulkue. Voisiko sen merkitystä avata?
Monessa Lähetyshiippakunnan seurakunnassa messu alkaa prosessiolla eli ristisaatolla. Siinä liturgi ja mahdolliset muut messun toimittamiseen osallistuvat henkilöt (avustavat papit, konfirmoitavat nuoret, pappisvihkimyksen saavat pappiskokelaat) saapuvat alkuvirren aikana kirkkosaliin seuraten ristinkantajan kantamaa prosessioristiä, joka asetetaan kuoriin messun ajaksi. Messun päätösvirren aikana ristisaatto taas johtaa toimitusväen ulos kirkkosalista. Mistä tässä kulkueessa on kysymys, mitä sillä halutaan sanoa tai saavuttaa?
Ristisaatto on liturgista kieltä, symbolista toimintaa, joka kuvaa hengellistä, näkyvää ja näkymätöntä todellisuutta. Kristillinen kirkko on vaeltava Jumalan kansa. Seuraamme Kristusta arjen kutsumusten keskeltä viikoittaiselle lepo- ja ruokahetkelle viheriäisillä niityillä, sanan ja sakramentin äärelle. Ja lepohetken päätteeksi seuraamme Kristusta Jumalan lasten arjen kutsumuksiin perheen, työn, seurakunnan ja yhteiskunnan piirissä. Kristus johtaa laumaansa edeltä ja hänen kutsumansa ja asettamansa paimen (piispa) seuraa viimeisenä ja varmistaa, että kaikki lampaat pysyvät tallessa. Yleensä, järjestyksen tähden, seurakunta veisaa vielä penkissä päätösprosession aikana, mutta voit ajatella itsesi mukaan tuohon kulkueeseen, osaksi sitä joukkoa, jonka Kristus juuri lähetti arjen jumalanpalvelukseensa, menemään rauhassa ja palvelemaan Herraa ilolla.
Heprealaiskirjeessä rohkaistaan vaeltavaa Jumalan kansaa: juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle (Hepr 12:1-2). Kun ristiinnaulittu Kristus johtaa laumansa alttarille ja sieltä taas arkeen, ei kenellekään jää epäselväksi, kuka on messun päähenkilö, kenen nimessä ollaan koolla, kenen nimessä tullaan ja lähdetään.
Yksi Uuden Testamentin ajan esikuva ristikulkueelle olivat Rooman keisarilliset triumfikulkueet, joita järjestettiin erilaisten sotasaavutusten kunniaksi. Kulkueessa olivat mukana taistelussa ansioituneet sotilaat ja sotavangit. Toiset palkittiin triumfikulkueen päätteeksi, toiset taas teloitettiin. Tätä kuvaa Paavali soveltaa toisessa Korinttilaiskirjeessä: Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa (kr. θριαµβευοντι, triambeuonti) Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. (2. Kor 2:14-16)
Kristuksen kirkon alttarista alkaa elämän kulkue ja virta, todistajien ketju. Niille, jotka uskovat, evankeliumi ja sen sanansaattajat tuovat elämän ja pelastuksen tuoksun. Niille taas, jotka eivät usko, evankeliumi ristiinnaulitusta Jumalasta on kummallinen ja vaikea ymmärtää, suorastaan kuoleman löyhkä. Viimeinen tuomio paljastaa lopullisesti, että oli vain kaksi tietä. Ristiinnaulitun Kristuksen seuraamisen tie, uskon tie joka vie sisälle elämään ja epäuskon ja kadotuksen tie. Ristisaatto muistuttaa meitä kristittyjä, että olemme Elämän Tiellä kun seuraamme Jeesusta, minne ikinä hän meidät johtaakaan.
